HARRASTUS

Koripallo on ollut lähellä sydäntäni koko ikäni. Seitsemän vuotiaana pelasin pystykoripalloa hetken aikaa. Vuosien varrella kaikki kokeilemani lajit jouduin jättämään, kun kroppa ei sallinut moisia harrastaa. Vuonna 2017 aloin ihan tosissani etsimään itselleni liikunnallista harrastusta, jota voisin oikeasti harrastaa. 

Olin ollut mukana BC Nokian toiminnassa jo vuosia. Istuin ahkerasti katsomossa kannustamassa. Toimin miesten korisliigan peleissä vapaaehtoisena lipunmyynnissä ja buffassa. Meidän BC oli ja on todellakin meidän. Ihan jokaiselle löytyy joukkue. Vuoden 2019 syksystä myös pyörätuolikoripallo saatiin käyntiin. Olin sitä itsekin kovasti puhumassa. Syksyn treenasin kolme kertaa viikossa. Alkuvuodesta 2020 alkoi sm-pelit. Kuten kaikki tiedämme, maaliskuussa kaikki pysähtyi kuin seinään koronan levitessä myös Suomeen. Kevät meni menojaan. Kesällä aloin nostamaan kuntoa uudelleen. Kävin ensin tekemässä kelauslenkkejä. Heinäkuussa aloin käymään ulkokentällä palloa heittelemässä. Syksyn tullen saimme aloittaa uudelleen joukkueen treenit. Vuosi aloittamisesta ja joukkuetreenejä takana vasta 6 kuukautta. Kiitos koronan. Olen kuitenkin edelleen yhtä innostunut kuin aloittaessani. Kehityskin on ollut huimaa. Ainoa, mikä on jäänyt harmittamaan, on pelituolin hankinnan kalleus. Tuo kuvassa näkyvä tuoli maksoi yli 5000€. Pystykoripalloilija voi aloittaa ostamalla sisäpelikengät 100€. Tuo tuntui isolta rahalta näin aikuisena. Lapsiperheessä summa on monesti esteenä harrastamisen aloittamiselle. Yhdenvertaisuuteen on vielä matkaa.
 

Kuvissa olen äitini kanssa Tampereen Hatanpään arboretumissa. Paikka on huumaava pitkin kesää. Suosittelen käymään jos vain voit. Pienempiä ja isompia reissuja teen mielelläni. Matkani ovat suuntautuneet Ruotsin, Venäjän (myös Neuvostoliiton), Viron ja Latvian lisäksi mm Tanskaan, Saksaan, Keikkaan, Turkkiin, Romaniaan ja Egyptiin. Kotimaassa kohteina useimmiten ovat Helsinki ja Alavus. Helsingissä asiana on vaikuttamistyö vammaisten asioihin. Alavudella taas on ihana ystäväperhe. Seitsemän lapsen katras saa ajatukset pysymään todellakin hetkessä. Matka heidän luokseen on aina iloinen ja odotettu.