Asenteet ja tietoisuus

Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii sekä asennemuutosta että vahvempaa tietopohjaa vammaisuudesta. Tilanteen korjaaminen edellyttää toimenpiteitä yhteiskunnan jokaisella tasolla myös kunnissa. Kuntien tuleekin saattaa vammaisten hyvinvointia kuvaavat mittarit osaksi hyvinvointikertomuksia. Ilman tätä päättäjien on vaikea seurata miten vammaisten asema ja hyvinvointi muuttuu vuosien varrella.

Vammaisiin ihmisiin kohdistuva häirintä, vihapuhe ja kiusaaminen on saatava loppumaan. Kaikilla tasoilla on irtisanouduttava vammaisten naisten ja tyttöjen kokemasta moniperustaisesta syrjinnästä, väkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä. Tapahtumia on raportoitu niin koulumaailmasta kuin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluistakin. Suurimmassa väkivallan kohtaamisriskissä ovat nimenomaan vammaiset naiset. 

Surullisia on kertomukset kauppareissulla kohdatusta huutelusta ja ala-arvoisesta suhtautumisesta. Toisaalta hienoja ovat kokemukset kuinka naapuri kolaa pyörätuolia käyttävälle kulkuväylän autolla. Annetaan näille positiivisille kokemuksille enemmän tilaa.

Valtuustokausittain laadittavaa hyvinvointikertomusta varten kerättävään pohjatietoon on sisällytettävä myös vammaisuuteen liittyviä indikaattoreita, joiden avulla voidaan muodostaa laaja kuva vammaisten ihmisten tilanteesta jokaisessa kunnassa.

Valtuustojen on oltava tietoisia vammaisten asemasta. Ilman tosiasiallista tietoa kukaan ei voi suunnata palveluita oikein. 

Päätöksenteossa on käytettävä vammaisvaikutusten arviointia. Muuten riskinä on, että hyvää tarkoittavat päätökset voimistavat eriarvoisuutta. Vain määrätietoisella tekemisellä pääsemme eteenpäin.