Elinikäinen oppiminen kuuluu kaikille – vai kuuluuko?

YK:n vammaissopimuksessa on todettu vammaisten ihmisten olevan oikeutettuja elinikäiseen oppimiseen ja koulutukseen kaikilla koulujärjestelmän tasoilla yhdenvertaisin mahdollisuuksin ja ilman syrjintää. Esteettömät oppilaitokset sekä saavutettavat toimintatavat ja materiaali ovat tämän oikeuden toteutumisen kannalta tärkeitä.

Osalla toimintakyky, myönnetyt tukipalvelut sekä edes osittaisen etäopiskelun mahdollisuus vaikuttavat siihen, että opintojen suorittaminen mahdollistuu. Jo pelkkä paikalle tuleminen voi olosuhteiden vuoksi olla todella haastavaa. Kunnan henkilökohtaisen avun ja kuljetuspalveluiden päätöksissä tulisi huomioida myös opiskelu avoimissa opinnoissa, ei pelkästään tutkintoon johtavissa koulutuksissa.Avoin yliopisto on enenevissä määrin muidenkin reitti yliopistoon. Ammattilaisilta eri aloilla vaaditaan erilaisia kortteja, jotka itsessään eivät ole ammattiin johtavia koulutuksia. Ne kuitenkin helottavat työnsaantia.

Miksi vammaiselle ei mahdollisteta pääsyä yliopistoon avoimen yliopiston kautta? Tai miksi työväenopistot tai kansalaisopistot eivät innostu järjestämään opintoja kehitysvammaisille yhteiskuntaopista ja yhteiskuntatieteistä, kun he sitä toivovat. Tätä minulle ihmetteli eräs kehitysvammainen toiselta puolen Suomea.

Myös opiskelussa ja suuntautumisessa työelämään on muistettava, että vammaisuus on aina suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Se mikä on mahdotonta toisaalla, on 100% mahdollista toisaalla. Ei anneta asenteiden olla esteenä haaveiden toteutumiselle.