Omaishoitajuuden haasteita

Olin alkuvuodesta tovin kirjoittamatta.

Alkuvuosi on ollut monella tapaa haastava arkisessa ympyrässä. Toimin äitini omaishoitajana. Pyörätuolilla liikkuvana omaishoitajuus tuo jo itsessään monenlaisia haasteita. Siihen ei kaipaisi mitään ylimääräistä säätöä. Vaan sitähän tulee meille omaishoittajille pyytämättä. Milloin asioiden hoito toissen puolesta ei tahdo sujua vaikka on täytetty iso pino suostumuslappuja useaan paikkaan. Milloin väännetään apuvälineistä tai tarvittavista kuntoutuspalveluista. Toisen vakava sairastuminen, huoli, uusien kuvioiden opettelu ja siihen vielä viranomaisten kanssa vääntö on jo liikaa.

Äitini sairastui tammikuun alkupuolella. Hänen sairastettua 1,5vk vein hänet kiirevastaanotolle. Meillä koko terveyskeskus on siirretty tilapäistiloihin. Siksi monet ratkaisut eivät todellakaan ole ihanteelliset. Meidät ohjattiin menemään kiirevastaanotolle koronaovesta, joka on myös ampulanssiovi. Koronaovesta siksi, että vatsaoireet katsotaan koronaoireeksi. Äitini oli tuolloin siinä kunnossa, ettei ollut puhettakaan, että voisin laittaa hänet kävelemään kauempaa. niinpä ajoin ambulanssiovelle todetakseni, etten itse pääse takaisin, jos lähden viemään autoa jonnekkin. Niinpä lumivalleja uhmaten ajoin auton niin sivuun, kun se vain suinkin oli mahdollista. Onneksi itse kuljen autoon takaluukusta niin pystyin ajamaan auton todellakin kiinni lumivalliin. Näin sain sivulle jäämään sen verran tilaa, että ambulanssi mahtuu juuri ja juuri ohi. Pari verikoetta ja meidät lähetettiin kotiin. Kahden viikon kohdalla vein äitin terveyskeskuksen puolelle. Sieltä matka jatkui todella nopeasti kiirevastaanoton puolelle. Tällä kertaa siirtyminen tapahtui sisäkautta ja äiti kuljetettiin sängyllä. Enää ei ollut epäselvää, että tarvitsemme apua. Menin illalla katsomaan äitiä kiirevastaanotolle ja vein hänelle samalla vähän tavaroita. Auton kikkailin jälleen lumipenkan viereen. Äiti oli päässyt sen verran huonoon kuntoon, että osastojakso kutsui.

Muutaman päivän jälkeen minulla alkoi oma kuntoutus. Kuinka ollakkaan äiti olisi kotiutettu kesken kuntoutusjaksoni. Kerroin ettei onnistu. Ei pärjää yksin kotona nyt, kun on ollut noin kipeänä. Kotiuduimme kumpikin sen viikon perjantaina ja järkytyin kuinka huonoa hänen liikkuminen oli. Nyt meillä on edessä aktiivinen kotikuntoutus. Onneksi saamme apua kaupungin kotihoidolta.

Paljon silti muuttui. Aika näyttää miten selviämme jatkossa.